Vihti-menu pop up -illallinen – epäsuomalainen tapahtuma, maailmanluokan toteutus

Vihti-menu pop up -illallinen – epäsuomalainen tapahtuma, maailmanluokan toteutus

Vihtiläisten yrittäjien yhteistyössä toteuttama Vihti-menu pop up -illallinen nautittiin lauantaina 21.4.2018 Hiisi Hotel Nummelassa hyvin epäsuomalaisessa ilmapiirissä. Tapahtuma myytiin loppuun jo muutama päivä ennen itse tapahtumaa ja illallispäivänä vieraat istutettiin noin kahdeksan henkilön pöytiin ventovieraiden ihmisten kanssa eikä musiikkiakaan muistettu laittaa päälle. Illallisen kesto lähenteli neljää tuntia ja tässä vaiheessa olisi voinut luulla, että ilta oli pitkä ja hiljainen. Järjestäjien ja vieraiden iloiseksi yllätykseksi ilta kului kuin siivillä. Etelä-eurooppalaiseen tapaan puheensorina täytti majoitushuoneet, mihin illallispöydät olivat katettu. Keittiöstä kantautui lumoavat tuoksut, kun keittiön mestarit Joona Lehto, Konsta Karvonen ja Mikko Pakola laittoivat parastaan. Paikallisten makujen yhdistäminen ruoassa ja juomassa onnistui erinomaisesti noin seitsemän ruokalajin Vihti-menussa. Tapahtuman aikana illan onnistumista mitattiin tyhjillä laseilla ja lautasilla sekä puheensorinan voimakkuudella. Näiden perusteella voitiin jo aavistella, että ilta oli onnistunut. Vierailta tuli mukavia palautteita tapahtuman jälkeen ja Suomen suosituimpiin ruokablogeihin lukeutuvan Sillä Sipulin pariskunta Merituuli ja Jukka Hemilä kuvailivat blogikirjoituksessaan illallista seuraavasti ”Paikalliset kasvatetut raaka-aineet ylpeilivät lautasella metsän aarteiden kanssa sulassa sovussa. Arvostamamme tuhlailematon kärsästä...
Read More
Heleatsin synty

Heleatsin synty

Heleats-brändin ja Heleats-markkinoinnin synty Tervehdys! Haluan ensimmäisessä kirjoituksessani kertoa teille lyhyesti tarinan Heleatsin synnystä. Moni helsinkiläinen on oppinut viimeisen kahden vuoden aikana tunnistamaan tunnisteen #heleats. #heleats on tunniste, minkä lanseerasimme Instagramissa vuoden 2014 loppupuolella. Olemme onnistuneet luomaan sosiaalisen median ilmiön, mitä paikalliset käyttävät jakaessaan ruokaan ja juomaan liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa. Tunniste on ikään kuin paras ruokamatkaopas Helsinkiin ja tunnisteen alta löytyy nykypäivänä lähes 20 000 kuvaa. Heleatsissä on ensimmäisten vuosien aikana yhdistynyt intohimo sähköiseen liiketoimintaan, ruokaan ja elämysalaan. Some on ollut markkinointimielessä osa arkeani jo lähes 10 vuotta ja vuonna 2011 restonomiopintojeni opinnäytetyökin käsitteli aihetta Sosiaalisen median hyödyntäminen hotellin markkinointiviestinnässä. Opintojen saralla täydensin osaamistani Haaga-Helian matkailun sähköisen liiketoiminnan erikoistumisopintojen muodossa vuonna 2014, minkä myötä roihahti kipinä sähköiseen liiketoimintaan. Ajattelin, että ainoa tapa oikeasti tulla sähköisen liiketoiminnan ammattilaiseksi on tehdä sitä itse. Aihepiiriä miettiessäni ja avovaimoni Nooran kanssa asiaa pohtiessani huomasimme markkinaraon Instagramissa helsinkiläisen ruokakulttuurin lähettiläinä. Tuohon aikaan Instagramista ei löytynyt yhtään ruokaan ja ravintoloihin keskittyvää tiliä Helsingistä vaikka ruoka on pitkään ollut yksi kuvatuimmista...
Read More